Historia ja tietoa meistä
Historia
Vuonna 1961 Iin siltojen kupeeseen perustettiin leirintäalue, jonka piha-alueelta löytyi toinen toistaan erikoisempia, pieniä lomamökkejä esimerkiksi sipulin, tynnyrin, kissankellon ja majakan muodossa. Leirintäalueen perustivat ystävykset Matti Jääskeläinen ja Arno Jääskö. Matti jatkoi sen toimintaa aina 80-luvulle saakka, jolloin Matin poika, Lasse Jääskeläinen, otti vaimoineen ohjat. Tuolloin leirintäalue ja mökit saivat rinnalleen myös huoneita.
Perheomisteinen
Majoitusta upealla paikalla Iijoen rannalla on tarjottu matkailijoille vuodesta 1961. Monelle vierailijalle olemmekin tuttu jo vuosikymmenten takaa lapsuudesta! Iin Sillat aloitti perheyrityksenä ja se on edelleen riippumaton perheyhtiö – meille on tärkeää, että paikka tuntuu kotoisalta. Tartuimme puikkoihin 2023 ja olemme sen jälkeen uudistaneet toimintaa ja tiloja tavoitteena yhä paremmin palveleva kokonaisuus.
Kaikki palvelut lähellä
Meillä yhdistyvät loistava sijainti ja korkea laatu, jotka antavat vastinetta rahalle. Hyvä sijainti yhteyksien ja palvelujen äärellä takaa mukavan viipymisen Iin Silloilla. Alueelta ja lähistöltä löytyy runsaasti tekemistä, näkemistä ja kokemista – kauppojen ollessa myös kävelymatkan päässä. Ja mikäli etsit jotakin tietty, voit aina turvautua henkilökuntamme paikallistuntemukseen!
Ympäristö ja vastuullisuus
Meille ympäristö, luonto ja ekologisuus ovat tärkeitä ja huomioimme ne monitahoisesti toiminnassamme. Tuotamme energiaa aurinkopaneeleilla enemmän kuin omiin tarpeisiimme – yli jäävä energia syötetään verkkoon. Tuemme paikallisia tuottajia ja pyrimme kestävään toimintaan kaikessa mitä teemme. Olemme lisäksi aktiivinen toimija osana paikallista yhteisöä. Pidämme huolta työntekijöistämme ja luomme parhaat mahdolliset olosuhteet työn tekemiselle.